Instagram-julkaisu aiheesta tililläni.
Kirjoitin tämän tekstin uusien hallituksen leikkauslistojen innoittamana. Olen seurannut hyvin huolestuneena suunniteltuja säästöpäätöksiä, hallituksen avointa rasismia ja vastuun kiertelyä. Yhteisiin säästötalkoisiin voisi jopa osallistua, jos rikkaille ei tarjoiltaisi useiden tonnien veroaleja samalla, kun pienituloisimmilla on hädin tuskin varaa ostaa ruokaa. Marinin hallituksen luoman nosteen ja Suomikuvan kiillottamisen jälkeen nykyine
kokoonpano näyttää vetävän ilomielin kaiken aiemmin saavutetun viemäristä alas. Orpo luo uhkakuvia amerikan meiningistä ja tekee päätöksiä, jotka ovat aktiiviseti viemässä maatamme kohti tällaista kylmän uusliberalistista pudotuspeliä. Pienituloisena vähemmistön edustajana politiikan nykytilanne on lievästi sanottuna, kuumottava.
Nyt juustohöylän kärki osoittaa kuitenkin taas, yllätys yllätys, opiskelijoihin. Monen vuoden yliopistouran tehneenä olen kokenut opiskelijaelämän kaikki puolet rahahuolista mielenterveysongelmiin. Opiskelupaikan saadessani olin varautunut köyhän opiskelijan arkeen ja deadlineihin, mutta en siihen, millaiseksi yhteiskunnan heittopussiksi opiskelijat usein asetettiin. Vaatimukset työssäkäymisestä, uran luomisesta, itsen markkinoinnista, terveyden ylläpitämisestä, ihmissuhteiden ja verkostojen muodostamisesta, kesätöiden hakemisesta ja tienaamisesta ovat vain kasvaneet vuosi vuodelta. Opiskelijoiden tilanne Suomessa on kestämätön. On korkea aika, että opiskelijat nousevat vastarintaan ja osoittavat mieltään hallituksen kohtuutonta leikkauspolitiikkaa vastaan. Olenkin seurannut viimeaikaista opiskelijaliikehdintää tyytyväisenä että jotain viimein tapahtuu, ja ajattelin kertoa myös oman kokemukseni leikkausten vaikutuksesta.
Pääsin opiskelemaan 2016. Yläasteelta asti olin haaveillut meneväni vielä joskus yliopistoon. Ensiriemun haihduttua huomasin asioiden menevän nopeasti alamäkeen. Koulutuksesta ja opiskelun tuesta leikattiin Sipilän hallituksen aikana roimasti ja lainapainotteisuutta lisättiin. Vuoden ajan jaksoin sinnitellä satasen kuukausibidjetilla, mitä tuista jäi jäljelle vuokran jälkeen. Se oli ankeaa ja ahdistavaa aikaa, jonka vuoksi ajauduin sairaslomalle ja mielenterveyspalvelujen pariin. Vanhat traumat nousivat pintaan, mutta jatkuva oman talouden budjetointi myös edisti ongelmien eskaloitumista. Koska en kyennyt töihin, tajusin pian, että ilman lainaa en tulisi selviämään.
Opintolainan takaisinmaksu on valtiolta kädenojennus opiskelijoiden suuntaan. Takaus ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, mikäli ei jostain syystä (työnteko/terveysongelmat/inhimilliset elämänmuutokset/yms.) valmistu tavoiteajassa. Puhe opintolainasta “ilmaisena rahana” kääntyi nopeasti “tottakai velka pitää aina maksaa”- nuhteluun inflaation ja korojen noustua viiden prosentin tuntumaan. Muistuttaisin jälleen, että opiskelijat ovat Suomessa ainoa ryhmä joka on pakotettu ottamaan lainaa elämistä varten. Itseltäni lainatakauksen mahdollisuus on todennäköisesti jo mennyt menojaan.
Vaihtoehdoksi lainalle tarjotaan usein työssäkäyntiä. Kaikki eivät kuitenkaan pysty käymään töissä opiskelun ohessa, eikä töissäkäymisen pitäisi ensinkään olla ehto opiskelujen rahoittamiselle. Työtulojen tulisi olla vapaavalintainen lisä tukien päälle, ei talouden elinehto. Opiskelu on opiskelijan työtä. Monen valmistuminen viivästyy jo nyt työssäkäymisen vuoksi. Samaan aikaan eri tahot yrittävät patistaa opiskelijoita valmistumaan mahdollisimman nopeasti. Työssä käymättömyyskin on usein ongelma, kun huoli rahan riittävyydestä on koko ajan läsnä.
Opiskelijana ei kertakaikkiaan voi voittaa. Järjestelmä on suunniteltu niin paradoksaaliseksi, ettei ole mikään ihme, että moni uupuu. Apua jaksamisongelmiin on kuitenkin vaikea saada. Mielenterveys- ja tukipalveluiden tarjonta ei vastaa huutavaa kysyntää ja jonot ovat usein kuukausien mittaisia. Ei vaikuta lupaavalta, että tulevaisuuden osaajat poltetaan loppuun ja jätetään vaille apua jo ennen työuran alkua.
Muistatteko vielä ajan, jolloin ilmainen koulutus oli kansallisen ylpeyden aihe? Lapsena kuulin usein, että koulutus Suomessa on ilmaista. Että kuka vaan voi päästä korkeakouluun taustaan tai varallisuuteen katsomatta. Tämän lupauksen kannustamana minäkin, pienituloisen duunariperheen kuopus, uskalsin tavoitella unelmaani maisterin papereista ja paremmasta tulevaisuudesta. En ole kuitenkaan varma, valitsisinko enää samoin. Luulen että tulevaisuudessa korkeakoulutus on yhä enemmän mahdollista vain hyvätuloisten lapsille.
Orpon hallitus on jo toinen oikeistohallitus putkeen, joka on pettänyt lupauksensa opiskelijoita kohtaan. Ensin opintotuen leikkaaminen ja pakkolaina, nyt asumistuen vähentäminen ja indeksikorotusten jäädytys. Opiskelijat ovat olleet jo kauan jaksamisensa äärirajoilla. Tämä ei voi jatkua näin. Jos Suomessa halutaan säilyttää edes rippeet tasa-arvoisesta koulutuksesta, tällaisen kyykyttämisen ja toimeentulosta nipistämisen on loputtava.
Opiskelijat ovat tulevia ammattilaisia, päättäjiä ja veronmaksajia. Opiskelijoilta leikkaaminen on leikkaamista tulevaisuudesta, toivosta ja paremmasta huomisesta. Annetaan opiskelijoille rauha opiskella ja elää elämäänsä.
@nocutsoulu järjestää mielenilmauksen leikkauksia vastaan Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella 25.9. klo 8 alkaen.
Hyväksynnän hylje 